Ilmainen toimitus aina yli 60€ tilauksiin!
Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
Kaalimato tutkii Kaalimadon teettämät laajat tutkimukset valottavat suomalaisten seksielämää rehellisesti ja avoimesti.

Seksuaaliterapeutti: Koronan aiheuttama elämänmuutos vaikuttaa deittailu- ja seksitrendeihin

Koronapandemian takia jokaisen arki on muuttunut tavalla tai toisella. Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo neljä muutosta, kuinka poikkeuksellinen vuosi näkyy treffailukulttuuriin ja seksielämän trendeissä.

Itsetutkiskelun täyteisen vuoden aikana ihmiset löysivät vahvemmin omat tapansa tehdä asioita. Monet keskittyivät myös entistä enemmän arjessaan sellaisiin asioihin, jotka tuntuvat aidosti hyvältä kehossa tai toisen seurassa. Tämä ajattelutavan muutos heijastuu Lavikaisen mukaan voimakkaasti tapoihimme toimia tulevaisuudessa elämän eri osa-alueilla.

 

Pinnalle nousevat deittailu- ja seksitrendit 2021

 

  1. Omasta seksuaaliterveydestä huolehtiminen on IN

Pandemian aikana moni innostui pitämään itsestään parempaa huolta. Kiinnostus terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen jatkuu ja myös omasta seksuaaliterveydestä huolehtiminen koetaan tärkeäksi osaksi kokonaisuutta.

 

  1. Treffailukulttuuri vakavoituu

Korona-aika on vaikuttanut vahvasti ihmisten tapoihin pitää yhteyttä muihin ja tavata uusia ihmisiä. Koteihin eristäytyminen on jättänyt myös entistä enemmän tilaa harkita asioita. Treffailukulttuurissa tämä näkyy tietynlaisena deittailun vakavoitumisena: kumppania etsiessä yhteisen arvomaailman jakaminen merkitsee yhä enemmän ja ketä tahansa ei olla valmiita tapaamaan kasvotusten tutustumisen alkumetreillä. Seksitavat kokevat myös muutoksen. Mahdolliseen seksikumppaniin tutustutaan aiempaa paremmin ja pidempään sekä luodaan tunneside ennen seksuaalista kanssakäymistä. Ensitapaamisia edeltää yhä useammin keskustelut puhelimessa tai videopuhelupalveluissa ja treffejä vietetään useammin luonnossa liikkuen.

 

  1. Sexual meditation rantautuu maailmalta Suomeen

Meditatiivisessa seksissä on kyse oman kehon tuntemuksiin keskittymisestä ja hetkestä nauttimisesta. Se on siis täydellistä vastapainoa koronan aiheuttamalle ahdistukselle ja stressille. Ideana on rauhoittua ja aistia tarkasti, miltä kehossa tuntuu. Seksuaalista meditaatiota voi siis harjoittaa yksin tai tuoda ajattelun mukaan seksiin kumppanin kanssa. Tärkeintä on edetä hitaasti ja olla suorittamatta seksiä tai tavoittelematta orgasmia.

 

  1. Seksivälineiden käyttö monipuolistuu

Mustavalkoinen kahtiajako miesten ja naisten seksivälineisiin lieventyy. Erityisesti miehet löytävät naisille suunnatut seksivälineet, kuten värisevät hieromasauvat. Miesten seksivälineet, kuten masturbaattorit, tulevat niin ikään yleisesti hyväksytyimmiksi ja kasvattavat suosiotaan pariskuntien käytössä. Seksivälinealan kiinnostavimpia uusia innovaatioita ovat monikäyttöiset seksivälineet, joiden toimintaa voi vaihtaa vain nappia painamalla. Erilaiset värinäohjelmat ovat tuttuja jo vibraattoreista, mutta uudenlaisissa seksivälineissä käyttäjä voi halutessaan vaihtaa toimintoa kokonaan toiseen, esimerkiksi staattisesta värinästä pulsoivaksi, edestakaiseksi liikkeeksi. Välineen toisessa päässä voi olla esimerkiksi vibraattori, ja toisessa päässä imukuppi tai pihtimäinen kärki tarkkaan kohdistettavaa stimulaatiota varten. Samaa välinettä voi siis käyttää useaan erilaiseen stimulaatioon haluamallaan kehon alueella, yksin tai yhdessä. Uusille nautinnon kokemuksille vain taivas on rajana.

Lisätietoja:

Annukka Lavikainen, seksuaaliterapeutti, Kaalimato.com, [email protected]

Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661

  


Näytä lisää
Hyvän, pitkään kestävän seksin aikana käteni puutuvat, ja muuttuvat tunnottomiksi. Esim. sormia ei saa koukistettua kunnolla, eikä tunto ala palautua millään. Kiinnostaa...Terve annu!Tyttöystäväni on niin lihava että minulla ei yletä penis pimperoon,pitäisikö hänen laihduttaa vai minun hommata sitä peniksen kasvatus voidettaOnko kaalimato.com sivuilta ostetut tuotteet 100% turvallisia/hygienisiä kun ne toimitetaan kotiin. Voiko niistä saada mitään "tauteja"?Moi. Me haluttais tyttöystävän kanssa sellasia näytelmiä, olis kiva näytellä erilaisia rooleja jos olis valmis käsikirjoitus. En vain tiedä onko sellasia edes olemassa...Terve! ostin tuossa taanoin HOT Twilight Man Natural Spray Extra Strong feromonia suihkeen ja tuli tuossa mieleen, että voiko sitä käyttää hajuveden kanssa? Eli siis...Hei! täältä tulee sitten paljon kysyttävää: olen 18- vuotias nainen ja harrastanut seksiä poikaystäväni kanssa aika tiuhaan tahtiin (n. 2-5 kertaa päivässä) kahden vuoden ajan.Hei! Olenko poikkeava kun haluan naisen tyydyttää pitkällä kaavalla esileikeistä alkaen? Nyt on se Elämäni Nainen enää vaan hakusessa.Hei. Olen 20 vuotias nainen. Minulla on sellainen ongelma että mieheni on sanonut että haluaisin minusta alaston kuvan inttiin(että voisi sitä katsella yksinäisinä iltoinaan). Itse en halua antaa sellaista...Hassu kysymys, mutta voiko maha mennä aivan vesikuralle siemennesteen nielemisestä?Ja voiko olla, että ex-miehen sperma ei aiheuttanut tätä reaktiota, mutta nykyisen miehen kyllä..olen 53v poikamies en ole ollut naisen kanssa sängyssä ikinä olen ujo ja arka minulla on poikuus tallella. miten pääsen poikuudesta.Mistä tiedän että eihän tuote ole "käytetty" ettei kukaan ole avannut sitä ja kokeillut. onko siis jokaisen tuotteen päällä muovi tai joku sinetti? esim secret couple tuotteessa? miten se on pakattu.Hei Annu, olen 24-vuotias täydellisessä parisuhteessa elävä nainen ja kysymykseni koskee intiimialueen tuoksua, joka minun tilanteessani on todella hyvä, kuten myös makukin. Mieheni haistaa minut ja tuoksuni housujeni läpi...
Näytä lisää Annun palsta